Kaikki maalit lasketaan - mutta miksei samalla tavalla

Keskustellessa joukkueiden maaliodottamista, niiden luomista ja antamista maalipaikoista ajaudutaan tuon tuostakin jääkiekon perimmäisten kysymysten äärelle; Eikö tarkoitus olekaan tehdä paljon maaleja ja päästää vähän, väliäkö sillä miten voitto tulee kunhan tulee?

Kyllä ja ei.

Vain tehdyt maalit lasketaan

On kiistatonta, ottelun lopussa vain tehdyt ja päästetyt maalit lasketaan. Pisteitä tulee sen mukaan. On samantekevää kuinka paljon ja hyviä maalipaikkoja kenelläkin oli. Samoin kauden lopussa vain voitot lasketaan - ei maaliodottamia.

Miksi sitten jatkuvasti puhumme maaliodottamista emmekä niinkään maaleista?

Tekemättömillä maaleillakin on ennustearvoa

Ennen ottelun ja kauden loppua on syytä katsoa enemmän laukaisupaikkoja ja niistä laskettuja maaliodottamia kuin toteutuneita maalimääriä tai kertyneitä pisteitä. Tämä on tärkeää kun ennustetaan miten joukkue pärjää loppukauden aikana.

Kun kautta on takana vasta alle 10 peliä, tähänastisilla peleillä ja niistä kertyneillä pisteillä on vielä suhteellisen vähäinen merkitys lopulliselle järjestykselle - tarkalleen ottaen yksi kuudesosa. Sen sijaan jo 10 pelin perusteella voidaan päätellä paljonkin siitä miten loput 50 peliä kulkevat - ja lopullisen järjestyksen kannalta 50 viimeisellä pelillä on yhteensä viisinkertainen merkitys. Jos ensimmäisen 10 pelin perusteella näyttää siltä, että joukkueen hyvä tai huono menestys perustuu ennemmin tuuriin kuin taitoon, on syytä olettaa, että jäljellä oleva kausi on hyvin erilainen kuin alkukausi. Tuuri tasoittuu yli ajan. Jos taas hyvä tai huono suoritus johtuu taidosta tai sen puutteesta, loppukausi on todennäköisesti alkukauden kaltainen. Taito säilyy.

Näin tuuri erotetaan taidosta

Historian valossa voidaan nähdä selvästi, että joukkueen luomien ja antamien maalipaikkojen määrä ja laatu kertovat paljon enemmän joukkueen todellisesta kapasiteetista kuin se miten hyvin se saa maalipaikat hyödynnettyä tai miten hyvin se antaa vastustajansa tehdä saman.

Otetaan esimerkiksi Ilveksen ja HIFK:in välinen ero alkukaudella. Yhdeksän pelin jälkeen Ilveksen maaliero on +10 ja HIFK:in maaliero on 0. Mitä voimme tästä päätellä?

Jos Ilveksen parempi maaliero johtuisi puhtaasti siitä, että Ilves olisi hyödyntänyt maalipaikkansa HIFK:iä paremmin, paras arvaus olisi, että viimeisten 51 pelin aikana Ilves ottaisi vielä kaksi (2) maalia lisää kaulaa HIFK:iin. Jos siis joukkueiden puolustus- ja maalivahtipeli olisivat olleet yhtä hyviä ja molemmat olisivat luoneet maalipaikkoja yhtä paljon, ja vain se kuuluisa maalinteon tehokkuus erottaisi heidät, loppukauden ennuste olisi, että molemmat joukkueet ovat jotakuinkin yhtä hyviä.

Jos kymmenen maalin eron taustalla olisikin se, että Ilves olisi luonut maalipaikkoja 10 maalin edestä enemmän kuin HIFK, paras arvaus olisi, että Ilves venäyttäisi loppukauden aikana eroa vielä 25 maalia lisää. Jos siis erot olisivat vain hyökkäyspelissä, ja sielläkin vain maalipaikkojen luomisessa, ja maalinteon tehokkuus olisi alkukauden aikana ollut tasoissa, Ilveksen ennuste olisi huomattavasti parempi kuin jos sen etu olisi tullut maalinteon tehokkuuden kautta. Tämä johtuu siitä, että maalipaikkojen luomisessa taidolla on suurempi merkitys kuin niiden hyödyntämisessä. Luvut sen kertovat - tämä ei ole mielipidekysymys.

Jos Ilveksen 10 maalin etu olisikin tullut huikean maalivahtipelin kautta, tilanne olisi taas hieman erilainen. Tällöin paras arvaus olisi, että maaliero kasvaisi Ilveksen eduksi loppukauden aikana vielä seitsemällä (7) maalilla. Jos siis molempien joukkueiden hyökkäys olisi suoriutunut identtisesti, maalipaikkoja vastustajalle olisi tullut sama määrä, ja vastustaja vain olisi ollut tehottomampi maalipaikkojen hyödyntämisessä Ilvestä vastaan, eli kansan kielellä Ilveksen maalivahti olisi ollut huonompi, eron ei olisi syytä odottaa venähtävän hirvittävän paljon lisää. Tämä johtuu siitä, että maalivahtipelissä satunnaisuuden rooli on niin suuri, että maalivahtien välisistä eroista voi vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä vasta pitkän ajan kuluttua.

Mitä jos 10 maalin ero olisikin kokonaan sen seurausta, että Ilveksen puolustus on pelannut paremmin; eli vastustaja on Ilvestä vastaan saanut maalipaikkoja niin paljon vähemmän, että yhtä tehokkaasta viimeistelystä huolimatta omissa on soinut 10 kertaa vähemmän kuin HIFK:illä. Silloin olisi syytä odottaa, että loppukauden aikana ero karkaa suorastaan käsistä: Paras arvaus olisi, että maaliero kasvaisi vielä 33 maalilla! Tällaista eroa on vaikea kompensoida muulla.

Mitä sitten?

Tämän perusteella voimme sanoa, että maalipaikkojen luominen tai antaminen kuvastaa paljon enemmän joukkueen todellista tasoa kuin maalipaikkojen hyödyntämistehokkuus.

Sen vuoksin on surkuhupaisaa seurata kun usein joukkueiden näkymiä analysoidaan paljon juuri maalinteon tehokkuuteen perustuen. Valmentajille vaaditaan potkuja ja pelitapaan muutosta - vaikka kaikesta päätellen suurin pielessä ollut asia on ollut tuuri. Tuuria ei valitettavasti voi vaihtaa valmentajaa tai pelitapaa muuttamalla.

Yksi esimerkki seurasta, joka menestyi juuri erinomaisen maalinteon tehokkuuden kautta oli Pelicans kaudella 2018-2019. Sitä ylistettiin poikkeuksellisen hyvänä joukkueena ja sen pelitapaa luonnehdittiin nerokkaaksi. Seuraavalla kaudella tulikin noutaja. Otsikot muuttuivat. Mikä oli muuttunut Pelicansin pelissä? Luultavasti ei juuri mikään - vain tuuri. Herra antoi ja Herra otti; menestys tuli laulaen ja meni viheltäen. Hyvään onneen perustuva menestys ei ole kestävää.

Valitettavasti näyttää, että yleensä ottaen suurin yksittäinen tekijä valmentajan potkuille on joukkueen huono tuuri. Tämä osoittaa, että meillä on vielä paljon parannettavaa faktapohjaisessa päätöksenteossa.